Kuka, mitä, häh?

lauantaina, syyskuuta 29, 2012

Kiinteistöveroa uskallettava käyttää


Mielipidekirjoitus Länsiväylässä (29.9.2012)

Ulf Johansson kirjoitti (LS 19.9) kiinteistöverosta niin tunteella, että unohti järjen äänen kiinteistöveroa kritisoidessaan. Demarit ovat yrittäneet jo vuosia nostaa rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroa, mutta kokoomuksen ja RKP:n ideologinen suhtautuminen veronkorotukseen on estänyt korotuksen. Tunne on voittanut järjen äänen.

Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero koskee asuntotarkoitukseen kaavoitettua rakentamatonta rakennuspaikkaa. Ei mitään mummonmökkejä, joihin usein viitataan. Alueella on oltava voimassa asemakaava ja rakennuspaikan rakennusoikeudesta yli puolet pitää olla kaavoitettu asuntotarkoitukseen, Veron kohteena olevalla rakennuspaikalla ei saa lisäksi sijaita käytössä olevaa asuinrakennusta.

Taloustieteestä vähänkään ymmärtävä tietää, että maan hinta nousee jatkuvasti pääkaupunkiseudulla kysynnän ylittäessä tarjonnan. Verotuksen keinoin on ohjattava rakennuskäytäntöön sopivia kaavoitettuja tontteja asuntotuotantoon. Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron nostaminen ei ratkaise asuntopulaa, mutta se on yksi askel kohti tehokkaampaa asuntopolitiikkaa Espoossa, jota todella tarvitaan.

Asuntopolitiikassa kaikki lähtee maankäytöstä ja maan hankinnasta. Espoon kaupungin maanomistus on vähäistä, koska Espoossa ei ole nähty järkeväksi hankkia kaupungin omistukseen riittävästi maata. On sijoitettu maailmalle pörsseihin, eikä espoolaiseen maahan. Seurauksena Espoon vähäinen maanomistus haittaa myös palveluverkon suunnittelua, esimerkiksi vanhusten palvelutaloille on vaikea löytää kaupungin omistuksessa olevia tontteja. 
Veronkorotusta vaatimalla haluamme viestittää, että kaikki keinot on otettava käyttöön asuntopolitiikan saralla. Myös verotukselliset.  Demarit kantavat huolta myös tulevaisuuden Espoon asukkaista.

Antti Aarnio
Elinkeinoasioiden päällikkö, varavaltuutettu (sd)

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2012

Unelmieni Espoo


Minä haluaisin asua kaupungissa, joka kehittyy. Joka muuttuu, kokeilee, tekee virheitä ja korjaa toimintaansa. Kaupungissa, jossa erilaiset ihmiset viihtyvät ja jossa on pöhinää!

Unelmien kaupungissa kaikki lähtee maankäytöstä. Kaupunki omistaa riittävästi maata, jolloin se voi suunnitella asumisen, liikennejärjestelmän ja kaupungin palveluverkon optimaalisesti. Asutus on tiivistä, mutta monipuolista: kerrostaloja, rivi- ja omakotitaloja. Kaikille jotain! Riittävästi vuokra-asuntoja, kaupungin eri alueilla. Asuinalueista toiseen kulkee toimiva joukkoliikennejärjestelmä, metro ja juna kulkevat sahaavat raiteilla, bussit jurruttavat teillä. Pyöräteiden verkosto on Suomen paras, kannustaen asukkaita käyttämään mahdollisimman paljon polkupyöriä.

Asukkaiden rakenne on monipuolinen. Kaupunkini ei ole mikään rikkaiden paratiisi, vaan köyhempikin tuntee unelmakaupunkinsa omakseen. Miljonäärin ja työttömän lapset käyvät samaa lähikoulua, vanhempien toimiessa aktiivisesti koulun vanhempainyhdistyksessä lasten hyväksi. Ei ole väliä, missä kaupungin osassa asuu, sillä laadukkaita palveluita on tarjolla samalla tavalla eri kaupungin osissa. Me-henki on vahva joka puolella.
Unelmakaupunkini ei takerru menneeseen, vaan uudistaa palveluitaan etukenossa. Uutta teknologiaa ja toimintatapoja otetaan jatkuvasti käyttöön. Ajanvaraukset eri palveluihin hoituvat verkon kautta, vanhuksille rakennettavien palvelukeskusten tilat hyödyntävät kaikkea hoivateknologien uusimpia villityksiä, helpottaen työntekijöiden työtä. Mummoille tarjotaan hyvät ja kattavat sähköiset palvelut.

Demokratia elää ja kukoistaa unelmakaupungissani. Päättäjät edustavat tasaisesti eri kaupungin osia. Asukkaiden näkemyksiä otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä ja he kokevat, että voivat vaikuttaa asioihin. Luottamus poliittisiin päätöksentekijöihin on vahva ja asukkaat arvostavat vapaa-ajalla tehtävää luottamushenkilötoimintaa.

Unelmat ja todellisuus eivät aina kohtaa. Asun kaupungissa, joka on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut maalaispitäjästä Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungissa. Osa asukkaista katsoo liikaa menneisyyteen, toiset liikaa tulevaisuuteen. Palvelujärjestelmällä on vaikeuksia pysyä väestönkasvun perässä. Henkilöstöä on vaikea rekrytoida kaupungin palvelukseen, eikä uuden teknologian käyttöönottokaan aina suju ongelmitta. Poliittisilla puolueilla on erilaisia näkemyksiä siitä miten kaupunkia pitää kehittää ja mikä on tärkeintä. Asuinalueiden erot ovat kasvamassa ja eri kaupungin osissa eletään eri todellisuuksissa. Vaikka rahaa on tullut kaupungille välillä ovista ja ikkunoista, niin etteivät karmit ole tahtoneet pysyä seinissä, on sitä mennytkin.
Myös rikkaassa kaupungissa eletään jatkuvan niukkuuden arkea. Palvelujärjestelmässä on aina puutteita jollain toimialalla.

Mutta silti, unelmat pitää tehdä todeksi. Muista äänestää!

Kirjoitus on alunperin tehty työpaikkani STTK:n blogiin

tiistaina, syyskuuta 25, 2012

Valtuuston valtin vaalitavoite II

Aarnion Antin- Valtuuston Valtin ensimmäisen tavoitteen löydät täältä



Panostetaan lapsiin - satsataan kouluihin ja perheisiin!

Sosialidemokraattien tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle tasavertaiset mahdollisuudet saada koulutusta. Perusopetuksella luodaan pohja koko elämän kestävälle, meille kaikille tärkeälle, uuden oppimiselle.

Vanhempien koulutustasolla on yhä suuri merkitys lasten koulumenestykseen myös Espoossa. Asuinalueiden erojen kasvaessa paineet lähikouluja kohtaan kasvavat vanhempien epäillessä koulujen opetuksen tasoa. Varakkaammat ja aktiivisemmat vanhemmat pyrkivät siirtämään lapsensa parempimaineiseen kouluun, usein pelkän ennakkoluulon perusteella.

Espoon koulujen oppilaat pärjäävät valtakunnallisissa testeissä maan keskiarvoa paremmin, mutta Espoon sisällä koulujen välillä on toki eroja. Tätä eroa on yritettävä kaventaa! Espoon perusopetuksessa on tehty paljon hyviä uudistuksia, mutta paljon työtä on tekemättä!

Minä aion puolustaa lähikouluja!


  •  Heikommin testeissä pärjääville kouluille tulee resurssoida määräaikaista lisätukea, kannustaen kouluja kehittämään ja suuntaamaan toimintaansa uudelleen. Joillakin alueille lisätuki voidaan käyttää ylimääräiseen koulukuraattoriin, toisella alueella kouluavustajien palkkaamiseen. Koulut tietävät, mihin lisäresurssit on suunnattava.
  • Koulu ja koti yhdessä kasvattavat ja luovat lapsille hyvän oppimisen mahdollistavan ympäristön.  Vanhemmat haluavat osallistua ja kannustaa lapsiaan koulutiellä. Koulun on tuettava vanhempia tässä työssä. Tarvitsemme Espoossa vielä lisää uusia keinoja ja toimia vanhempien ja koulun yhteistyön kehittämiseen. Meillä on jo Wilma, mutta ei tyydytä siihen!


Espoossa perhe- ja sosiaalipalvelujen resursseista käytetään noin 7 prosenttia peruspalveluihin (esim. neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ja perhetyön palveluihin). 70 prosenttia käytetään erityispalveluihin ja korjaavaan työhön. 

Aion tehdä kaikkeni, että saan tämän suhdeluvun muuttumaan. Ennaltaehkäisevään toimintaan (peruspalveluihin) on pystyttävä satsaaman nykyistä enemmän.

Perhetyön ja lastensuojelun yhteistyötä koulujen kanssa on parennettava. Vanhemmille on tarjottava apua riittävän varhaisessa vaiheessa. Tämä edellyttää isojen kivien kääntämistä ja ajattelutavan uudistamista kaupungin henkilöstön keskuudessa. 

Perheiden on pystyttävä saamaan apua ilman lastensuojeluilmoituksen tekoa! 

Vähemmän byrokratiaa, enemmän konkretiaa!

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2012

Järki sentään juoksee!

Pienen budjetin kuntavaalikampanjassa pitää olla kekseliäs.

Työkaverini juoksee Espoon rantamaratonin tänään sunnuntaina 23.9. Tein hänelle mainosliivin,

Ilma on hirveä, kauhea sade,joten on vähän epävarmaa, että onnistuuko liivin käyttö. Mutta hauskaa oli sen suunnittelussa!

Olen itse juossut kerran puolimaratonin. Maratonkärpänen ei ole puraissut, eikä kantapääni tahdo oikein kestää lenkkeilyä. Tyydyn toistaiseksi pyöräilyyn.

torstaina, syyskuuta 20, 2012

Moraaliton markkinatalous


Olen pettynyt, tuohtunut, ja ärsyyntynyt moraalin tilasta. En kansalaisten seksuaalisesta käyttäytymisestä, päihteiden käytöstä tai verojen maksamatta jättämisestä. Moraalinen rappiomme kiteytyy tällä hetkellä markkinatalouteen ja erityisesti Metso Oy:n hallitukseen.

Viikko sitten Metson hallitus ehdotti, että tämän vuoden tilikaudelta jaetaan ylimääräisenä osinkona 0,50 euroa osakkeelta keväällä maksetun, varsinaisen yhtiökokouksen vahvistaman 1,70 euron osakekohtaisen osingon lisäksi. Hallituksen mukaan yhtiön vakaa taloudellinen asema mahdollistaa nyt osingon maksamisen.

Sama yhtiö tiedotti eilen 18.9 aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön vähentämisestä ja lomautuksista paperiteollisuutta koskevassa yksikössään. Arvion mukaan kenkää saa enintään noin 630 henkilöä.

Ymmärrän Metson ongelmat paperiteollisuutta palvelevassa liiketoiminnassa. Ylikapasiteetin, paperin kulutuksen vähenemisen ja markkinoiden painopisteen siirtyessä yhä enemmän Aasiaan Metso on yrityksenä varmasti kovassa paineessa. Yrityksen näyttää olevan pakko sopeuttaa toimintaansa pärjätäkseen kilpailussa.

Mutta en voi mitenkään ymmärtää Metson hallituksen esitystä yhtiökokoukselle ylimääräisen osingon maksamisesta. Se on minusta moraaliton päätös ja kuvastaa osaltaan markkinataloutemme ongelmia. Ensin päätetään ylimääräisestä osingosta, sitten samaan hengenvetoon irtisanomisista. Kyse on erillisistä asioista, toteaa yritys.
Eikö yritysten hallituseliitti ole oppinut mitään viimeaikaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta? Eivätkö hallitusten jäsenet tajua, että tavallisen kansalaisen näkökulmasta Metson päätös ylimääräisen osingon maksamisesta on käsittämätön ja sotii kaikkia eettisiä ja moraalisia käsityksiä vastaan.

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA), jonka tehtävänä on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä, pysyttelee aina hiljaa, kun markkinataloudessa tapahtuu asioita, joita kansalaiset eivät voi ymmärtää. EVA:n arvotutkimuksen (2009) mukaan Suomessa ei olla markkinatalouden toimintaan yleisesti ottaen kovin tyytyväisiä. Miltei yhdeksän suomalaista kymmenestä on sitä mieltä, että markkinataloudessamme on liikaa ahneutta ja oman edun tavoittelua. Tutkimuksen mukaan suomalaiset toivovat markkinataloudelta lisää sosiaalisuutta ja yhteisvastuuta.

Kansalaiset toivovat markkinatalouden toimivan juuri päinvastoin kuin Metso Oy:n hallitus toimii. 

maanantaina, syyskuuta 17, 2012

Valtuuston valtin vaalitavoite I



Olen ekonomisti koulutukseltani, enkä pääse karvoistani irti: kuntalaisen kannalta Espoon vahva talous on erittäin tärkeää. Aion osaltani huolehtia siitä, että myös tulevaisuudessa Espoo on taloudeltaan vahva. Sen varmistamme tehokkaalla elinkeinopolitiikalla (lisää työpaikkoja Espooseen), mutta myös sillä, että kehitämme kuntalaisille tarkoitettuja, heidän veroeuroillaan maksamia,  palveluita entistä paremmiksi, vaikuttavimmiksi ja myös tehokkaammiksi. Pystymme parempaan Espoossa!

Lähden kunnallisvaaleihin 2012 kolmen tavoitteen taktiikalla. Koen nämä asiat tärkeiksi ja tulen valtuustotyössäni edistämään erityisesti näiden kolmen asian kuntoon laittamista.

Terveysasemat kuntoon – lääkäreitä lisää!

Meillä on Espoossa suuria vaikeuksia terveysasemien toimivuuden kanssa. Jonotusajat lääkäreiden vastaanotolle ovat sietämättömän pitkät osassa kaupunkia. Kuntalalaisten luottamus terveysasemiin on hiipunut, mutta se on palautettava takaisin! Meidän on saatava täytettyä kaikki puuttuvat lääkärinpaikat Espoossa. 

Terveysasemien toimimattomuudesta kärsivät ennen kaikkea työelämän ulkopuolella olevat: lapset, koti-isät ja –äidit, työttömät ja vanhukset. Meidän on pystyttävä tarjoamaan kuntalaisille lain mukaiset palvelut.


  • On mietittävä vielä tarkemmin terveysasemien rakennetta ja kokoa.
  • On jatkettava hoitohenkilöstön ja lääkäreiden työnjaon uudistamista. 
  • On parannettava johtamista niin, että koko henkilöstö ja kaupungin johto, luottamushenkilöt tukenaan, ovat yhteistuumin laittamassa terveysasemat kuntoon. 
  • On parannettava voimakkaasti Espoon imagoa erityisesti lääkäreiden keskuudessa. 
  • On tuotava erikoissairaanhoito ja terveysasemat lähemmäs toisiaan, tulevaisuudessa terveysasemilla on päästävä myös erikoislääkärien vastaanotolle. 
  • On pyrittävä eroon terveysasemamaksuista, jottei kaikkein köyhimmille, jotka ovat usein myös kaikkein sairaimpia, synny taloudellista kynnystä hakeutua palveluiden piiriin.
  • On panostettava entistä voimakkaammin ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon, esimerkiksi päihdetyön resursseja lisäämällä.
  • On huolehdittava, että Espoon kouluissa kouluterveydenhoitojärjestelmä on maan paras.
  •  On jatkettava erilaisten sähköisten palveluiden käyttöönottoa, niin ajanvarauksissa kuin erilaisissa omahoito-järjestelmissä.

On  kavennettava terveyseroja. Siinä työssä tärkeintä on toimiva terveysasema.


perjantaina, syyskuuta 14, 2012

Kuka estää syrjäytymisen- yksilö vai yhteiskunta?


Olin torstai-iltana Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sivistystoimen iltakoulussa, jonka otsikkona oli ”Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen ja aktiivisen osallisuuden vahvistaminen”.  Aihe liittyy nuorten syrjäytymiseen, joka koskettaa jokaista Suomen kuntaa. Espoossa jää noin 3000 nuorta peruskoulun jälkeen koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Noin 12 prosenttia ikäryhmästä.

Inhoan termiä syrjäytynyt, koska se luokittelee jokaisen tähän ryhmään kuuluvan nuoren kadonneeksi sieluksi, vaikka taustalla on erilaisia yksilöitä, erilaisin syin. Espoossa riskiryhmään kuuluvat esimerkiksi kodin ulkopuolelle sijoitetut ja huostaan otetut lapset (noin 700 vuosittain), asunnottomat nuoret (noin 120 Espoossa), mielenterveyteen sairaalahoitoa saaneet nuoret (136 nuorta vuonna 2010) ja vanhemmuudenpuutetta (24-27 %:a koulutusasteesta riippuen vuonna 2010) kokeneet.  Näihin ryhmiin kuuluvilla nuorilla on muita nuoria suurempi riski tippua keskiarvonuorten kelkasta opiskelu- ja työelämävalintojen suhteen.

Kelkasta tippuminen on vaiheittaista. Taka-askeleet seuraavat toisiaan ja lopulta ollaan pohjalla. Kelkasta tippuminen tapahtuu usein sukupolvesta toiseen siirtyvänä kehityksenä, monella koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevalla vanhemmat ovat työttömiä tai yhteiskunnasta esimerkiksi alkoholin ja mielenterveysongelmien takia syrjäytyneitä.

Presidentti Sauli Niinistön kampanja syrjäytymistä kohtaan (http://www.tavallisia.fi/) on saanut aikaan naureskelua erityisesti vasemmistopiireissä sosiaalisessa mediassa. Ministeri Arhinmäki tyrmäsi kampanjan omassa blogissaan . Vasemmistoliiton ajattelun voi ehkä tiivistää tähän Arhinmäen lauseeseen: Hyvinvointivaltion vastuuta kansalaisistaan ei voi ulkoistaa, vaikka nämä kansalaiset eivät vielä äänestysiässä olisikaan.”

Vasemmiston ja oikeiston erot kiteytyvät siihen, että vasemmisto korostaa julkisen vallan velvollisuutta turvata, edistää ja tukea yksilöiden valintoja, tässä tapauksessa nuorten. Oikeisto kärjistäen korostaa yksilöiden oman valinnan merkitystä, haluten lisätä ihmisten omaa vastuuta, mutta myös samalla läheisten ja kansalaisten yleistä vastuuta toisistaan. Tämä klassinen ero näkyy aika tavalla suhtautumisessa presidentin kampanjaan.

Nuorten syrjäytymiskeskustelu tarjoaa siis ainekset perustavanlaatuiselle sosiaalipoliittiselle keskustelulle. Olen itsekin hämmennyksen vallassa. Se palveluiden verkko, jota Espoon kaupunki tarjoaa lapsille ja nuorille, on laaja. On suomenkielisen opetuksen, suomenkielisen varhaiskasvatuksen, kaupunkikulttuurin, liikuntapalveluiden, nuorisopalveluiden ja vapaa sivistyön palveluita sekä erikseen sosiaali- ja terveystoimen palvelut.  Kokonaisuuden hallinnassa on puutteita ja siinä, ettei nuoria ja perheitä osataan lähestyä oikein.  Asunnottomat mielenterveys- ja päihdeongelmaiset eivät oikein kiinnity palveluihin tai heille ei ole riittävästi palveluita.  Muita puutteita on varmasti.

Mutta silti, mikä on yksilön vastuu? Mikä on vanhempien tai muiden läheisten vastuu ja velvollisuus? Viranomaistoiminnalla on erittäin vaikea puuttua asioihin, jos nuori ei ole itse aktiivinen. Silloin nuoren lähimmäisten on otettava vastuuta enemmän.  Vastuuta kanssaihmisistä ei voi ulkoistaa viranomaisille.  

Miksi nuori ei ole sitten aktiivinen? Kouluko lannistaa, perhe, kokemukset, ympäristö, yleinen ilmapiiri? Vaikeita kysymyksiä. 

maanantaina, syyskuuta 10, 2012

Kiinteistöille veroa!

Espoon kaupunginvaltuustossa päätetään tänään tuloveroprosentista ja kiinteistöveroprosenttien tasosta vuonna 2013. Espoon demarit ovat esittäneet rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroon erittäin lievää nousua siten, että taso olisi 1,8 %:a vuonna 2013. Me demarit haluamme, että asuntopolitiikassa käytetään niitä lain sallimia keinoja, joita kunta voi omilla päätöksillään tehdä. 

Näin puhuin (jouduin tiivistämään koska puheoikeutta lyhennettiin kolmeen minuuttiin viiden minuutin sijasta):

On valitettavaa, että järkipuolueena itseään pitävä kokoomus, keskustan ja RKP:n kanssa, on tässä edistyksen jarrumies, vastustamalla rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron nostamista. Kokoomus estää tältä osin järkevän asuntopolitiikan toteuttamisen Espoossa. Onko veronkorotuksen vastustamisella jokin ideologinen syy? Eikö kokoomus olekaan työväenpuolue, joka pyrkii edistämään tavallisten espoolaisten asumista? Kenen etua ajatte vastustamalla veron korottamista? Maanomistajien.

Verotuksen avulla voidaan vaikuttaa resurssien tehokkaaseen käyttöön. Miksi tätä mahdollisuutta ei olla valmiita käyttämään? Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron nousu, hyvin lievä sinänsä, kannustaisi rakennusoikeude tehokkaaseen käyttöön. Asemakaava-alueilla rakentamattomien tonttien kiinteistöveroa korottamalla on mahdollista saada  valmiiksi rakennettu kunnallis­tekniikka ja infrastruktuuri saadaan tehokkaammin käyttöön.

Onko oikein, että rakentamattoman rakennuspaikan omistaja saa pitää saa pitää paikkaa rakentamattomana samaan aikaan, kun  kärsitään jatkuvasta kroonisesta tonttipulasta ja      kaupunki joutuu verovaroin kaavoittamaan yhä uusi alueita odottaen maan hinnan nousemista?

Korotusta vastustetaan sillä, että veronkorotuksella ei ole suurta merkitystä. Pienelläkin veromäärän lisäyksellä on aina merkitystä,  mutta rakentamattoman rakennuspaikan verotuksen nostamisella on erityisesti symbolinen merkitys.  Se osoittaisi, että kaupunki tunnustaa asuntopulan merkityksen ja sen, että niihin talkoisiin on kaikkien osallistuttava. Myös tontinomistajien.

Jokainen asuntopolitiikkaa vähän ymmärtävä tietää, että olemme metropolialueella ajautumassa kestämättömään tilanteeseen. Asuntoja tuotetaan aivan liian vähän tarpeeseen nähden. Tarvitaan uudenlaista maapolitiikkaa ja sen yhtenä keinona on käytettävä niitä verotuksen keinoja, joita kunnassa voidaan käyttää.  On ihan turva syyttää valtiota, jos kunnassa ei käytetä niitä lain sallimia keinoja joita on mahdollisuus käyttää.

Kuten salissa istuvat kansanedustajat tietävät, maan hallitus pyrkii lisäämään asuntotuotantoa  erityisesti Helsingin seudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Tavoitteena on parantaa asuntomarkkinoiden toimivuutta, työvoiman liikkuvuutta ja taloudellisen toiminnan edellytyksiä seuduilla, jotka ovat koko maan talouden vetureita.

On suorastaan kummallista, että Espoossa ei olla valmiita käyttämään lain sallimia verotuksen keinoja asuntopolitiikan toteuttamiseen. 

Päätökset on tehtävä järjellä, ei tunteella.

perjantaina, syyskuuta 07, 2012

Liikkumattomat lapset


Yleinen hokema on, että nykyajan lapset eivät liiku tarpeeksi, vaan katselevat liikaa televisiota ja roikkuvat turhan paljon netissä.  Hämmästyin siis itsekin, kun kuulin, että suomalaiset lapset ovat joissain kansainvälisissä vertailuissa kärkipäässä liikkumisen määrässä 11-vuotiaina.

Tosin 15-vuotiaiden keskuudessa liikunnan määrä on taas vähentynyt merkittävästi 11 ikävuoteen verrattuna. Kriittiset vuodet näyttävät koskettavan juuri esimurrosikäisiä, aikaa jolloin entiset harrastukset helposti jäävät. Itselleni kävi vähän samalla tavalla, lopetin jalkapallon pelaamisen B-junioireihin siirtymisen kynnyksellä, mikä jälkeenpäin monta kertaa harmitti. 


Lasten varsinainen liikunnan harrastaminen ei ole vähentynyt kyselytutkimusten perusteella ja liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa on jopa lisääntynyt. Mutta samaan aikaan lapset ja nuoret ovat lihoneet, nuorten fyysinen kunto on heikentynyt ja erilaiset tuki- ja liikuntaelinoireet ovat lisääntyneet.




Lasten liikunnan harrastamisessa on tainnut käydä niin, että se on siirtynyt entistä enemmän urheiluseuroihin. Seurojen toimintaan osallistuvat lapset ovat harrastuksensa piirissä yhä enemmän aikaa joka viikko. Vanhemmat kokevat paineita siitä onko heidän lapsillaan riittävästi harrastuksia ja osittain sen takia monen lapsen harrastusmäärät ovat melko korkealla tasolla.  Jossain vaiheessa lapset kyllästyvät harrastuspaineisiin ja lopettavat liikunnan seuratasolla.

Samaan aikaan arkiliikunta vähenee.  Kodin viihdemahdollisuudet syövät arkiliikunnalta aikaa ja lisääntynyt autoilu, mutta myös julkinen liikenne vähentää kävelyä ja pyöräilyä perheiden kulkumuotona. Itse en voi esimerkiksi ymmärtää ollenkaan lasten kuljettamista kouluun autolla, jos matka ei ole kohtuuton. Myös lasten ulkoilu ja pihaleikit, arkiliikunnan tehokas keino, ovat mutu-tuntuman mukaan vähentyneet.

Lasten ja nuorten liikkumiseen vaikuttaa luonnollisesti moni tekijä. Esimerkiksi perhe, kaverit, koulu, asuinympäristö ja terveys. Kavereita lukuun ottamatta kaikkiin tekijöihin pystytään politiikalla vaikuttamaan kuntatasolla.  Esimerkiksi meillä Espoossa koulu tekee hyvää työtä liikuntakasvatuksessa ja ainakin Sunan koulussa järjestetään erilaisia liikuntakerhoja, joiden hinta on kohtuullinen ja laatu vaikuttaa hyvältä. Asuinympäristön suunnittelussa varmistetaan leikkipuistojen riittävä määrä ja virikkeellinen ympäristö.  

Urheilutilat ovat ainakin kohtuullisella tasolla, eikä liikunnan harrastaminen ole seinistä kiinni, vaikka puutteita varmasti on. Espoossa on myös tajuttu, että on järkevä yrittää tavoittaa niitä kohderyhmiä, joiden liikkuminen on vähäistä.  On perustettu erilaisia matalan kynnyksen liikuntakerhoja, joihin voi osallistua helposti ja kokeilla erilaisia lajeja. Suvelan lähiöön on rakennettu hieno parkour

 puisto, joka takuulla tarjoaa
Olisiko kuitenkin kokeiltava jotain uutta? Yhdistettävä nuoriso-, liikunta ja kulttuuritoimen resurssit ja polkaistava jonkinlainen uusi kokeilu käyntiin? Annetaan lapsille tiloja vapaaseen käyttöön, mutta lievällä valvonnalla ja ohjauksella. Päiväkoteihin kiertävä liikunnanohjaaja? Fillarilla kouluun-haastekisa?


Mutta mitä tehdä meille vanhemmille, jotka omalla toiminnallamme vaikutamme lastemme arkiliikunnan määrään?